Usein sisäinen gurumme auttaa meitä elämämme päätöksissä. Kaikilla meillä on kokemuksia sattumista, ennakkoaavistuksista ja mututuntumasta. Jotkut kutsuvat tuntemuksia esoteriikaksi, okkultismiksi tai new age –metodeiksi. Aivojemme loogisella puolella onkin vaikea hyväksyä intuitiotamme. Selvänäkijät ovat tunteneet tämän sisäisen tiedon merkityksen jo pitkään, ja heidän taitonsa ovat säännöllisen harjoittelun avulla jokaisen saavutettavissa.

Yleisimpiä selvänäkijöiden käyttämiä metodeja

  1. Prekognitio eli ennalta tietäminen. Tässä intuitiomme kertoo, kun jotain on tapahtumassa, yleensä jotain äkillistä, josta meitä varoitetaan. Sisäinen äänemme haluaa aina suojella meitä harmeilta ja vaikeuksilta. Ennakkotieto voi tulla unessa tai yleisimmin johonkin asiaan tai ihmiseen liittyvänä ikävänä tunteena, mikä tarkoittaa sisäisen henkemme kehoitusta suureen varovaisuuteen.
  1. Telepatia. Käytämme nykyään käteviä mobiililaitteita ja internetiä yhteydenpitoon. Telepatia pähkinänkuoressa tarkoittaa mobiilia yhteydenpitoa ilman siihen vaadittavia laitteita. Telepatiassa välität ajatuksia muiden mieleen ja teet sen puhtaasti ajatuksen voimalla. Tätä tapaa on tutkittu vuosikausia ja nyt monet tutkijat ovatkin todistaneet sen olemassaolon. Uskon, että ihmiskunnan tuevaisuudessa tästä piilevästä kyvystä tulee hyvin merkittävä.
  1. Chakra energia. Ihmisten chakrat sijaitsevat selkärangan nikamissa ja ne ovat kundaliinienergian sijaintipaikkoja. Shakti on henkistä energiaa ja sen paikka on selkärangan pohjassa häntäluun alueella. Monet intialaisgurut ovat ansainneet valtavia summia opettamalla länsimaalaisille kundaliinienergiaa ja sen hyväätekeviä vaikutuksia.

Chakrajärjestelmä rakentuu seuraavista pääenergialähteistä: juuri-, sakraali-, solar plexus-, sydän-, kurkku-, otsa- ja kruunuchakra sekä ½ Ananda khanda. Mitä enemmän työskentelemme chakrojemme kanssa sitä helpompaa maallinen vaelluksemme on, selvänäkökykymme ja energiantulkintataitojemme vahvistuessa.

  1. Ruumiista irtautuminen. Tämän esoteerisen tekniikan avulla astraalikeho irtautuu fyysisestä kehosta ja matkustaa kaukaisiin paikkoihin. Tämä tapahtuu usein tietämättämme mutta harjoittelun avulla voit saada tämän taidon hallintaasi. Tästä on kerrottavana monia kiehtovia astraaliakokemuksia. Mielikuvitus todella lähtee lentoon, kun ajattelet millaisia seikkailuja ruumiista irtautumisen avulla voidaan kokea.

On toki muitakin yleisiä ennustustapoja, mutta tämä lista on hyvä johdatus aiheeseen. Ennustajia on ollut keskuudessamme antiikin Egyptin ajoista lähtien ja heidän antamaansa täsmällistä tietoa on myös kuunneltu. Minun mielestäni meissä jokaisessa on vähän ennustajaa. Jos alat kehittää mitä tahansa yllämainituista taidoista, huomaat tämän olevan totta.