Kebneleiri 27.3.-4.4.2010

Tulimme perille lauantaina kolmen auton karavaanissa. Pelle Buickilla (C5), Anders ja Matti Saabilla (C8) ja Tapani ja minä Nissanilla (C7). Olli tuli junalla Tornioon asti ja Markku tuli Ilkan ja Rudin kanssa maanantaina.

Ti 30.3.

Ensimmäinen lentopäivä. Tulimme Paittasjärvelle lauantaina 27.3. Sää on ollut lumisateinen siitä asti. Hentoa lumisadetta oli aika ajoin. Kirkasta oli ainoastaan eilen (ti 29.3.) illalla. Matti ja Olli pääsivät ekalle pikalennolleen tiistaina. Minulle teki kyllä hyvää huilailla nämä päivät. Olin aika vetämättömässä olotilassa saapuessamme.

Ke 31.3.

Aamu näytti lupaavalta klo 8. Mutta kun pääsimme jäälle kymmenen jälkeen, oli taivas jo osittain pilvessä.

Pääsin Matin ja Ollin jälkeen omalle pikku pyrähdykselleni Pellen kanssa. Maakiidossa lumi ei pöllynnyt kovin kuten olin ajatellut. Hinaus oli rauhallinen. Ei juurikaan heilahduksia, roottoreista puhumattakaan. Sanoin Pellelle taakse, että pitäisiköhän irrottaa, kun hinauskone alkoi häipyä näkyvistä. Ylhäällä oli lumisadetta. Irrotin ja käännyin takaisin kentälle päin. Ihmettelin, missä se kenttä oikein on. Olinhan selvästi Nikan tien päällä ja järvi oli edessäni. Pelle huomautti, että kaarrapa hieman ja katsopa tyttöseni alas. No siellähän se oli.

Ylitimme lähtöpaikan ja kaarsin nedflygninzonelle. Saimme kiepattua yhden kierroksen. Sitten olikin jo aika lähteä medvindiin ja kohti laskua. Kaarsin 250 metrissä perukselle ja avasin jarrut.

Korkeus putosi mukavasti, trimmi toimi ja Twinin istahti nätisti jäälle. Tuntui taas mukava. Lentokausi oli avattu.

Sää huononi lisää. Päätimme lähteä pesulle. Minä lähdin Viktorin kanssa Nikkaluoktaan ja muut Kirunaan. Nikkaluoktan suihku oli positiivinen yllätys. Istuksimme kahvilla Viktorin kanssa ja tein muutamia ostoksia. Löisin hienon uuden lentohatun. Tietysti punaisen.

To 1.4.

Ensimmäinen varteen otettava lentopäivä. Lähdin heti yhdeksältä jäälle. Poistin peitot ja tarkastin koneen. Tuuli oli sen luontoinen, että Sven halusi hinata radan länsipäästä. Hölkötimme Pellen Buickin vedossa siipiä kannatellen radan päähän. Ja kuuma tuli. Ilmaan pääsin heti toisena. Näkyvyys oli aika hyvä. Kone nousi tasaisesti. Irrotin 1000 metrissä ja aloitin aaltojen metsästyksen. Aurinko paistoi. Pilvihattaroita vaelteli vieressä. Lentelin hattaroiden linjaa seuraten. Nostoa vaivaiset 0-0.5 m/s, mutta oli kuitenkin sen verran, että ei tarvinnut heti syöksyä paluuseen.

No paluun aloitin ajoissa, koska oli uusi suunta. Nedflygninzone oli radan itäpään kohdalla. Pyörin siinä tovin ja lähdin medvindiin. Siinä sitten puntaroin, että kuinkahan korkealta pitäisi ne radan länsipäässä olevat starttia odottavat ylittää. Laskeuduin keskelle rataa varmuuden vuoksi. Hyvä niin, Pelle hinasi koneen normaaliin lähtöpaikkaan, koska tuuli oli taas muuttanut suuntaansa.

Pelle otti heti seuraavan startin ja palasi sieltä puolen tunnin kuluttua.

Lähdin uudelle lennolle heti Pellen jälkeen. Nyt tuli hiukan haastavampi lento. Jo hinauksessa sain pidellä sauvaa kunnolla, kun ylitimme Södrabranttenin. Irrotin ja pääsin 2 m/s aaltoon kiinni. Sahasin siinä edestakaisin. Sitten höttöspilviä alkoi kertyä enemmän ja enemmän. Olin kääntynyt juuri takaisin kentälle päin, kun edestäni suhahti LUIKn kone. Olimme tulleet samalla korkeudella vastaan. Onneksi Marko oli tarkkana ja huomasi minut. Aloin tarkkailla vielä enemmän ulkopuolista maailmaa. Näkyvyys oli välillä huonompi välillä parempi. Maa näkyi sieltä sun täältä.

Huomasin, että höttösiä alkoi kertyä jo aika paljon. Olin niiden yläpuolella 1200 metrissä, mutta en halunnut ottaa riskiä jäädä pilvien päälle ilman alastuloaukkoa. Laitoin Gyron päälle varmuuden vuoksi. Lensin Vindrutanin päällä olevalle aukolle ja kaartelin siinä alaspäin 150 km/h. Höttöset viuhuivat ohi, mutta pysyivät kuitenkin irti koneesta. Onneksi ymmärsivät olla tulematta lähemmäksi. Jatkoin pujottelua höttösiä vältellen ja pääsin pilvialueen alapuolelle. Lensin suoraan nedflygninzonelle 700 metrissä. Pyöriskelin siinä piruettia ja tasasin pulssiani.

Kun pääsin jäälle ja katsoin taivaalle, oli pilvimatto aika tiivis eikä aukkoja ollut enää runsaasti. Olin tyytyväinen ratkaisusta. Ehkä viime vuodesta oli jotain opittu.

Paketoimme C6 parkkiin. Sää parani taas ja seurailimme C8 lentoja. Matti ja Olli pääsivät myös C5:lla ilmaan. Vihdoin olimme kaikki päässeet ilmaan. Hieno lentopäivä.

Luvassa oli sitten hernekeitto ja vohveli-ilta. Maukasta oli. ... ja kyllä uni maittoi...

Pe 2.4. pitkäperjantai

Taitaa pitkäperjantaista tulla nimensä veroinen. Sataa vettä ja räntää. No ei sittenkään. Iltapäivällä taivas alkoi aueta. Lähdimme Vicktorin Pellen ja Matin kanssa hakemaan säätä vielä Nikasta. Kävimme Vicktorin kanssa kirkkoa katsomassa. Oli tosi hieno. Tuoksui puulle. Toimme Annikin ja Birgitan takaisin kentälle. He olivat kävelleet Nikkaan.

Kentälle tultuamme tuuli kovaa ja Twin mukanaan Anders ja Tapani olivat jo ilmassa. Olli oli juuri starttaamassa C5:lla. Minä kipaisin mökiltä hatun ja Pelle avasi happipullon ja ei kun menoksi. Hinaus oli aika röykytystä, mutta aaltoa myös löytyi. Patrick jo ihmetteli, miksi en irrottanut aiemmin. Nostoa oli 4 m/s. Upeaa. Kone nousi ja mukavan tasaista vauhtia. Jouduin jo etsimään happinaamarin naamalleni. Hiukan jännitti, osaanko käyttää sitä oikein. Aina vain kone nousi. Pääsin 4600 m korkeuteen, jonka jälkeen nousu pysähtyi, enkä löytänyt enää uutta hyvää aaltoa laskevaa kyllä. Kävin 3000 metrissä ja aloin uudelleen kivuta takaisin ylöspäin, kun sain tiedon, että voin olla vielä tunnin. Maisemat olivat aivan uskomattoman upeat. Pilviä ei ollut juurikaan häiritsemässä. Yksi kone oli kaukana etuvasemmalla yläpuolellani.

Vaikka varusteeni olivat ohkaisemmat kuin aiemmin, kevyemmät kengät ja alusasut, ei kylmyys vaivannut. Taisi tuo sydän lyödä sen verran tiuhaa tahtia, että lämpöä riitti. Yritin harjoitella jyrkkää kaartoa järven päällä oikealle ja vasemmalle. Mukavalta tuntui, mutta tuskin kallistus oli vielä tarpeeksi. Pitää vielä treenata. Enpä tiennyt mitä vielä oli edessä. Aloin laskeutua. Vauhtia 150-170 km/h. Jouduin taas 2 m/2 nostavalle alueelle. Siirryin toiselle puolelle järveä ja johan löytyi 4 m/s laskevaa. Minulla oli edelleen vauhtia 150 km/h, kun konetta alkoi röykyttää oikein kunnolla. Olin päässyt roottoriin. Välillä kone putosi niin, että kopsautin pään hiukan kuomuun. Todiste siitä, että mahavöitä ei oltu saatu kiristettyä vieläkään tarpeeksi. Pitää harjoitella sitäkin.

Alkoi tuntua hurjalta. Miten ihmeessä pääsen alas, jos koko matkan “tie” on näin peevelin kuoppainen. Laskeuduin nedflygninzoneen 800 metrissä, jarrut auki ja vauhtia 140-150 km/h. Medvindiin lähdin 500 metrissä. Kone heittelehti puolelta toiselle. Käytin jarruja vasta finaalin loppuosalla varmuuden vuoksi, mutta kyllä korkeudet tuntuivat menevän. Laskussa nopeutta 130 km/h ja se oli todella tarpeen. Lasku maahan onnistui odotettua paremmin. Pehmeä kosketus maahan. Älyttömän hieno kaksituntinen lento.

La 3.4.2010

Aamu näytti lupaavalta. Lähdimme kentälle heti aamiaisen jälkeen. Tapani ja Anders starttasivat Twinilla, Matti lähti C5:lla ja Vicktor lähti C6:lla. Pojat pääsivät hyviin korkeuksiin. Lentelivät siinä kiitoradantuntumassa. Twini tuli alas ja lähdin Tuomaksen kanssa lentoon. Nousimme nätisti 3500 metriin, jonka jälkeen etsiskelimme parempaa paikkaa. Olimme pilvien päällä ja aurinko paistoi kuumasti. Happinaamari päässä oli hankala keskustella. Kolmetuntisen lennon loppupuolella kävimme kääntymässä Fjälstationin päällä. Kebnekaise näkyi hyvin kirkkaassa auringossa.

Ajelimme 150 km/h takaisin radalle päin. Nyt kun piti päästä alas, nosti koko ajan 2 m/s. Pilvet viuhuivat ohi. Pujottelimme niiden lomitse ja ylitse toiseen aukkoon. Tuomas teki sakkausharjoitukset ennen nedflygninzoneen tuloa. Finaali tultiinkin sitten melkein mökkien kattoja hipoen ja kauniisti jäälle liukuen. Hieno lento.